Minun polkuni

Minun polkuni Norlandiassa kertoo työntekijöidemme omia uratarinoita vuosien varrelta.

Elina Päiväkoti Tuulen esimies

Olen Elina Lehtonen ja olen valmistunut Jyväskylän yliopistosta lastentarhanopettajaksi vuonna 1993, joten kokemusta kuntapuolelta vastaava lastentarhanopettajana ja monen ikäisten lasten kanssa työskentelystä on runsaasti. Olen neljän nuoren äiti ja asun perheeni kanssa Forssassa. Harrastan liikuntaa eri muodoissa ja luonto on lähellä sydäntäni.

Norlandialla aloitin joulukuussa 2016 Lempäälään tammikuussa 2017 avatun Luontopäiväkoti Hillan esimiehenä. Oli mahtavaa päästä mukaan uuden päiväkodin aloitukseen ja toiminnan suunnitteluun. Sain olla mukana miettimässä luontokonseptiin liittyviä asioita ja ideoitani otettiin hienosti huomioon. Koin suurta iloa siitä, miten lämpimästi minut otettiin vastaan Norlandialla. Tällä hetkellä toimin Päiväkoti Tuulen esimiehenä Hämeenlinnassa, toimipisteen vaihtaminen Norlandian organisaatiossa on mahdollistettu hienosti ja itsellänikin työmatka lyheni näin huomattavasti.

 Minulle tärkeää on lapsen kuuleminen, aito läsnäolo, kehuminen, kannustaminen, lapsesta iloitseminen ja sen näyttäminen hänelle, siksi koenkin Norlandian arvot ja eettiset ohjeet niin omakseni 😊

lastentarhan opettaja

 

Teija lastenhoitaja Tenava-Taaperoista

Olen Teija Malk ja työskentelen lastenhoitajana Tenava-Taaperossa Kirkkonummella. Omaan perheeseeni kuuluu kolme lasta ja aviomies. Tulin taloon oppisopimusopiskelijana noin kolme ja puolivuotta sitten. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen siitä, että päätin lähteä vielä näin aikuisena opiskelemaan. Lasten kanssa on kyllä aivan mahtavaa olla ja keksiä kaikkea kivaa yhdessä. Meillä ei koskaan ole tylsiä hetkiä.

Käymme lasten kanssa paljon metsässä ja liikumme muutenkin paljon. Liikunta on itselleni todella tärkeää ja haluan tuoda liikkumisen ilon ja tärkeyden myös lapsille. Pelaan itse ringetteä ja salibandya.

Olen onnekas, miten paljon tämä työ on tuonut minulle uusia mahtavia asioita.

Ohjaan päiväkodissamme Moomin Language Schoolia. Aloitimme pilottipäiväkotina reilut kaksi vuotta sitten ja nyt siitä on jo tullut meille ihan arkipäivää. Pääsin mukaan Educa-messuille 2018 kertomaan kuulijoille Moomin Language Schoolista. 

 

Terhi esiopettaja Päiväkoti Laaksosta

Olen Terhi Pölkki ja työskentelen esiopettajana päiväkoti Laaksossa Lohjalla. Olen koulutukseltani sosionomi/lastentarhanopettaja, lähihoitaja sekä luontaispuolen ravintoterapeutti eli naturopaatti.

Perheeseeni kuuluu aviomieheni Antti-Jussi, sekä jo täysi-ikäiset lapseni Kristian 18v, Marjaana ja Jessika 21v sekä Tanja 23v. Asun Lohjan Nummella ja harrastuksiini kuuluu juoksu, retkeily, askartelu ja kisujeni Nasun ja Pilvin kanssa puuhailu.

Päiväkoti Laaksoon tulin viime syksynä (2017); siirryin tänne oman päiväkotini Vaahteran lopetettua toimintansa. Olen viihtynyt Laaksossa oikein hyvin ja minut on otettu avosylin vastaan niin työkavereiden, lasten kuin vanhempienkin osalta. Olen saanut paljon tukea ja apua alkuhulinoissa, kuin myös aikaa valmistella, tutustua ja perehtyä lapsiin ja talon tapoihin. Meillä on täällä ihan mahtiporukka👍

Tärkeitä asioita työssäni on avoimuus lapsia, vanhempia ja koko työyhteisöä kohtaan; aito dialogi. Arvostan ja kunnioitan jokaista juuri sellaisena kuin hän on. Olen iloinen, huumorintajuinen, idearikas, lapsen yksilöllisyyden ja vahvuudet huomioon ottava opettaja. Norlandian arvot ovat aivan kuin omanikin ja olenkin tuntenut itseni erittäin tervetulleeksi taloon. 

Nautin työstäni täysin sydämin ja tässä tärkeässä unelmatyössäni olen päivittäin flow-tilassa unohtaen kaiken muun ympäriltäni ❤️

Päiväkoti laakso Terhi